Elämää ja tapakulttuuria Itämaassa
Tällä sivulla kerrotaan siitä, millaista sosiaalinen elämä on KFT:n maailmassa. Kuvaus nojautuu vahvasti historiallisiin seikkoihin, mutta sitä on yksinkertaistettu rajusti pelin vaatimiin puitteisiin. Ylhäisillä tarkoitetaan aatelisia, porvaristoa ja ylempää papistoa, alhaisilla taas huoveja ja palvelusväkeä.
Keskiajalla ihmisen mitta on hänen arvonsa yhteiskunnan silmissä. Ihmistä ei siis arvioitu ensisijaisesti hänen luonteensa tai muiden avujen kautta, vaan aseman. Ne, joilla oli valta, saivat käyttää sitä omassa toimivallassaan rajattomasti. Ei ollut tavatonta, että huovipäällikkö ruoskitutti niskuroivan huovin tai että talon emäntä rankaisi fyysisesti piikojaan pienistäkin rikkeistä. Alhaistoon kuuluvalla ei ollut muita oikeuksia kuin mitä hänen ylempänsä hänelle soivat.
Ylipäätään isäntä- ja palvelusväki elivät täysin eri maailmassa. Palvelusväki oikeutti olemassaolonsa täyttämällä isäntäväkensä tarpeet mahdollisimman hyvin. Isäntäväen elämä oli suurilta osin käsittämätöntä palvelusväelle, mutta silti rikkaitten ja mahtavien elämän seuraaminen oli parasta ja melkeinpä ainoaa viihdettä jota alemmille suotiin. Palvelusväki puhutteli isäntäväkeä aina herraksi, rouvaksi tai muulla arvonimellä (ks. sanasto) ja etunimellä. Huomioitavaa on, että arvonimi lausutaan ylhäistä henkilöä puhuttaessa aina ensin, sillä se oli kaikista soveliain tapa puhutella itseään ylempää. Esimerkiksi Värjyvän linnanherraa kutsutaan ritari Nilsiksi ja Kettilmundssonin taloudenhoitajaa mamselli Tildaksi.
Ylhäisöön kuuluvat puhuttelivat keskenään toisiaan samoin. Varsinkin tilaisuuksissa joissa oli mukana familian ulkopuolisia henkilöitä, oli tärkeää puhua mahdollisimman muodollisesti. Lapset puhuttelivat vanhempiaan nimeltä etuliitteen herraisä tai rouvaäiti kera, mutta sisaruksista puhuttaessa heillä oli lupa käyttää pelkkiä etunimiä myös vierasseurassa.
Mikäli kyseessä ei ollut virallinen tilanne, vanhempia sai puhutella pelkällä etuliitteellä. Aateliston keskuudessa perheenjäsenten ja samanarvoisten ihmisten lisäksi ainoastaan ylempää palvelusväkeä (esim. mamsellit ja seuraneidot) puhuteltiin etunimellä, alemmille kävi nimitykseksi mikä tahansa huudahdus.
Suurin vaikuttaja keskiajan yhteiskuntajärjestykseen oli roomalaiskatolinen kirkko, joka määritteli varsinkin sukupuolten väliset erot selvästi: miehet olivat kyvykkäämpiä, viisaampia ja pyhempiä kuin naiset. Miehet olivat kelvollisia oppimaan, mutta silti harvat – pappeja lukuun ottamatta – osasivat edes lukea. Keskimäärin ihmiset olivat tietämättömiä maailman tai edes kotiseutunsa tapahtumista sen enempää, mitä kirkon ja vuodenaikojen vaihtelun myötä oli mahdollista tietää. Ylemmät sosiaaliluokat saattoivat tietää hallitsijan nimen ja jopa valtakunnan ajankohtaisia tapahtumia, kun alempi väki oli onnellinen saatuaan päivittäisen leipänsä.
Naisten pääasiallinen tehtävä oli synnyttää miesten jälkeläiset ja viettää hurskasta elämää sukupuolensa perisynnin sovittamiseksi. Lapset huomioitiin vasta siinä iässä kun heistä oli jotain hyötyä, ellei kyseessä ollut sitten mahtimiehen perijä. Alemman väen lapsilla ei ollut mitään muuta merkitystä kuin potentiaalinen käyttöarvo tulevana palvelusväkenä, oli lapsi sitten äpärä tai ei. Ylemmän väen poikalapsi perisi isänsä ammatin ja varallisuuden, tyttö taas voitaisiin naittaa suvun suhteen edullisesti.
Lasten alkuperästä kukaan ei ollut kiinnostunut, ellei synnyttäjänä ollut ylhäinen rouva. Tällöin vaadittiin, että aviomies tunnustaa ja nimeää lapsensa. Toisaalta ylhäisille herroille oli kunniaksi saattaa maailmaan mahdollisimman monta perillistä, tapahtui se sitten oman vaimon lisäksi tunnustetun jalkavaimon tai halukkaan piian kautta.
Arkipäivän elämässä yksityisyyttä ei tunnettu, sillä ihmiset elivät ahtaasti. Korkeintaan linnan tai talon isännällä ja emännällä oli oma vuode, jossa kuitenkin heidän lisäkseen nukkuivat usein nuorimmat lapset piikoineen. Mitä isompi ja rikkaampi talo oli, sitä varmemmin sieltä löytyi erillinen rouvastupa, jossa nukkuivat familian naisväen naimattomat naiset ja pienet lapset. Pojat siirtyivät miestupaan n. 6-vuotiaina, jolloin heidän lapsuutensa käytännössä loppui ja koulutus alkoi.