Lyhyesti Itämaasta

Vuonna 1380 Suomi, eli Itämaa, oli jo käytännössä erkaantunut Ruotsista. Ruotsin kuninkaana oli vielä epäsuosiossa oleva saksalainen Albrekt Mecklenburgilainen, ja hänen kyseenalaisessa alaisuudessaan Itämaata hallitsi todellisuudessa drotsi Bo Jonsson Grip. Drotsin vauraus oli suuri, ja vaikka Itämaan ihmiset pitivät hänet ennemmin ystävään kuin vihollisenaan, hänkään ei pystynyt ylläpitämään järjestystä valtakunnassaan.

Maata repivät suurmiesten keskinäiset riidat, sekä ruotsalaisten ja saksalaisten keskinäinen vihamielisyys. Kapinahenkeä ruotsalaista hallintoa, ja sen yksittäisiä hallitsijoita kohtaan on Itämaan linnanherroista löytynyt aina. Siksi myös drotsilla oli omat vihollisensa, ja joskus drotsin kannattajat kärsivät tästä eniten, kun heidän läänityksensä vietiin väkivaltaisin, heikohkosti perustelluin keinoin.

Itämaa oli tuohon aikaan vielä suhteellisen tyhjä: asuttamatonta lääniä oli paljon, ja se oli suurena houkutuksena muualta maailmasta tuleville mitättömimmille seikkailijoille, mm. palkkaritareille. Varsinkin Ruotsissa saksalaisia katsottiin pahasti kieroon - johtuen siitä että saksalainen kuningas suosi saksalaisia aatelismiehiä, ja samaan aikaan saksalainen kauppaliitto Hansa valtasi Ruotsin ulkomaankaupan - ja tämä ajoi ihmisiä etsimään onneaan idänteiltä, jotka johtivat nopeasti Itämaahan ja Novgorodin rikkauksiin asti.

Levottomissa oloissa oikeus oli lähinnä vahvimman oikeutta. Nykyajan turvallisuuskoneiston ympäröimän ihmisen on vaikea ymmärtää tilannetta, jossa kosto ja koston pelko olivat käytännössä ainoat oikeudenkäyttötavat. Keskusvallan heikkous heijastui paikallisesti yleisenä turvattomuutena ja laista piittaamattomuutena. Näin tapahtui erityisesti siellä, missä väkeä oli vähän ja etäisyydet käsittämättömän pitkät.

Itämaassa äidinkielenä puhuttiin pitkälle ruotsia, mutta alkuperäiskansan oma kieli suomi nousi myös pikkuhiljaa enemmän ja enemmän esille. Palvelusväen keskuudessa suomea kuultiin enemmänkin, mutta hyvin normaalia oli että aateliset kielsivät väkeään puhumasta muuta kuin ruotsia. Liikennettä Itämaan rannikkoalueen ja muiden maiden välillä oli huomattavasti Itämaan hyvän sijainnin vuoksi. Itämaasta löytyi useampaa kansallisuutta, ja mm. saksaa ja ranskaa puhuttiin rannikkoalueen ylimystöpiireissä suhteellisen sujuvasti. 1300-luvun loppupuolella roomalaiskatolinen kirkko oli ratkaiseva Ruotsin valtakunnan koossapitävä tekijä maallisen hallinnon lisäksi.